Main menu:

 

Cocks

Menossa mukana:

Martela

Seuraava kotiottelu:

SM-liiga pronssiottelu Cocks-SIF pe 20.4. klo 19.00 Liput: aikuiset 10€, lapset 5-15v, eläkeläiset, opiskelijat 5€

Hallinta

WEST KUITTASI SUOMEN CUPIN MESTARUUDEN

Cocks ei pysynyt Westin mukana sunnuntain mukana. Näin kaksinkertainen mestari sai nöyrtyä Kauniaisryhmälle 28-21.

Heti ottelun alusta näki, että Cocks ei ollut parhaimmillaan. Lauantain BK-peli oli vienyt parhaan terän joukkueelta ja myös edellisen viikonlopun Baltian pelit saattoivat painaa riihimäkeläisten jaloissa. Alussa molemmat joukkueet luottivat omaan puolustuspäähänsä. Cocks-maalissa Valentin Koshovy esitti paraatipelastuksia Cocksin uhrautuvan puolustuksen takana. Ainoa ongelma oli, että Cocks ei päässyt nopeisiin vastahyökkäyksiin. Se söi varsinkin Teemu Tammisen tehoja. Hyökkäyspäässä Cocks sai aikaan hyviä tilanteita, mutta Westin Tomi Kurppa oli melkoisella pelipäällä koko ottelun maalilla. Tasatahtiin edettiin ensi jakson viime minuuteille. Dmytro Kamelinin jäähyn aikana West kuitenkin pääsi 12-9 johdossa puoliajalle. Antti Valo oli pelissä iskussa. Miehelle merkittiin ensimmäisellä jaksolla 4 osumaa.

Toisen puoliajan alkuun West karkasi heti 14-9 johtoon. Cocksin miehistö väsyi ja kentällä turhauduttiin välillä omiin suorituksiin ja välillä tuomareihin. Tämän sai huomata varsinkin Tamminen, joka jäähynsä jälkeen protestoi kovin sanoin tuomari Päivi Mitruselle. Seurauksena punainen kortti ja ottelusta sulkeminen. Tähän päättyi Cocksin viimeisetkin pyristelyt. 4 minuutin alivoiman aikana West kasvatti johtonsa jo kahdeksaan maaliin. Lopussa Cocks sai juonesta paremmin kiinni. Oman keskuspuolustuksen ongelmien kanssa paininut Cocks ei kuitenkaan pystynyt enää pysäyttää Westin juhlien alkamista. 60 minuutin jälkeen pokaali vaihtoi omistajaa. West voittoon 28-21. Valo oli Cocksin parhaimmistoa tekemällä 8 maalia. Kamelin onnistui pelin edetessä paremmin ja iski 4 maalia. Pimennossa lähes koko ottelun ollut Kristo Järve ja Antti Rogenbaum tekivät kolme mieheen. Mircea Murarun käsi kävi kahdesti ja Ville Viljanen merkkautti maalin takaheitosta. Westiltä Kurppa oli kentän kuningas. Mies esti useat Cocksin vapaat maalipaikat. Kentällä 7 maalin miehet Rasmus Wahl ja Johan Engström olivat myös arvokkaita pelaajia toisen puoliajan ratkaisuminuuteilla.

Westin mestaruus oli seuralle historian ensimmäinen. Loistavan finaalin pelannut joukkue ansaitsi voittonsa. Cocksilla ei ole varaa murehtia tappiota pitkään, sillä keskiviikkona joukkue vierailee jälleen Pirkkolassa, kun Dicken isännöi Cocksia SM-sarjassa. Ensi viikonloppuna Cocks lähtee vielä kamppailemaan pisteistä Latviaan ja Liettuaan Baltian liigan merkeissä.