Main menu:

 

Cocks

Menossa mukana:

Martela

Seuraava kotiottelu:

SM-liiga pronssiottelu Cocks-SIF pe 20.4. klo 19.00 Liput: aikuiset 10€, lapset 5-15v, eläkeläiset, opiskelijat 5€

Hallinta

VAJAAMIEHINEN WEST NÖYRTYI COCKSIN KÄSITTELYSSÄ

Ei muodostunut suurta käsipallon juhlaa, kun sarjan kärkijoukkueet Cocks ja West kohtasivat Riihimäellä. Mikael Källmanille tuotti heti pelin alussa päänvaivaa lukuisten avainpelaajien poissaolot. Näin Cocks kuittasi pisteet 32-26 (17-13) ja venytti sarjajohtoaan.

Hertolan veljesten sekä juuri ennen peliä pois vetäytyneen Tapio Tieralan poissaolot heijastuivat Westin pelissä. Koko keskuspuolustus oli mennyt uusiksi, kun Jani Huttunen, Joona Raerinne, Rasmus Wahl ja Johan Engström olivat keskustan tukkona. Aluksi se tuottikin tulosta ja West siirtyi aikaisessa vaiheessa 1-3 johtoon. Cocksin kone alkoi hiljalleen käynnistyä ja Dmytro Kamelinin taistelumaali vei Cocksin 4-3 johtoon eikä Cocks enää johdostaan pelissä luopunut. West-maalissa Tomi Kurppa jäi usein yksin Cocksin heittäjien kanssa, eikä maaliin tullut Christian Segersven yhtään enempää apuja kentältä saanut. Jälleen varmuudella 7-metrisiä ensimmäisellä puoliajalla maaliin toimittanut Antti Valo tahditti Cocksin etumatkaa mikä venähti parhaimmillaan 15-8:aan. West jäi useaan otteeseen paikalleen Cocks-puolustuksen edessä. Pitkän Raerinteen vauhti otettiin pois ja hän tyytyi vain syöttämään palloa eteenpäin. Ensimmäisen puoliajan lopussa West kuroi eroa kiinni ja Jakob Engström pussitti taukonumerot 17-13 Teemu Tammisen epäonnistuneen syötönkatkon seurauksena. Timo Puhakka Cocks-maalissa otti kiinni hyviä torjuntoja, vaikka muutama helppo pallo taakse pääsikin livahtamaan. Kentällä Valo kokosi ensimmäisellä puoliajalla tukun maaleja ja myös Tamminen täydensi nopeilla vastahyökkäyksillä maalisaldoaan.

Toisen puoliajan alku tuotti jälleen hiukan vaikeuksia. Hyökkäypäässä saatiin onnistumisia, mutta puolustuspäässä varsinkin Wahl esitti näppäriä kääntöheittoja, joissa puolustuksen ja Puhakan yhteistyö pätki. Myös lokakuun tähtipelaaja Benny Broman väläytteli ajoittain hyvillä suorituksillaan. Wahlin hyytyessä West jäi aseettomaksi. Cocks hyökkäsi laajalla rintamalla ja takamies Niko Bergholm huudatti kotiyleisöä tarkoilla takaheitoillaan. Puolustuspäässä Bergholm, Kamelin ja Kristo Järve muodosti ison muurin, josta maalinteko tehtiin vaikeaksi. Viivalla pelannut Jani Huttunen jäi ilman maaleja cocksilaisten puristuksessa. Cocks oli tällä kertaa varaa missata kolme 7-metrin heittoa toisella puoliajalla, kun Järve ja kahdesti kokeillut Valo joutuivat tunnustamaan Kurpan paremmakseen. Lopussa tapahtui ikävä loukkaantuminen, kun Westin Dennis Smeds jäi pallontavoittelutilanteessa alimmaiseksi ja miehen käsi lähti sijoiltaan. Onneksi Raivo Laastin nopea toiminta väänsi käden paikalleen ja suuremmilta vahingoilta vältyttiin. Loppuminuutti pelattiin pois Tammisen vielä onnistuessa ja Cocks nappasi täydet kaksi pistettä Riihimäen illassa 32-26. Kolmen tähden Tamminen nakutti pelissä 9 maalia. Myös Antti Valo kokosi 9 täysosumaa, joista 5 syntyi pilkuista. Hänelle jäi käteen yksi tähti. Kaksi tähteä matkasi Westin Kurpan taskuun. Bergholm ilahdutti hyökkäyspään tehoilla tehden 5 maalia, Järve ja peliä rakentanut Oleg Razenkov päätyivät kolmeen osumaan. Tällä kertaa vaisummin esiintynyt Antti Rogenbaum tälläsi kahdesti ja Kamelin kerran nahkakuulan verkkoon.

Muut ottelut eivät varsinaisia yllätyksiä tarjonneet. Atlas otti tärkeän vierasvoiton Helsingistä, kun HIFK kaatui 24-26. Riihimäellä edukseen esiintynyt Klaus Sarin heitti 9 häkkiä, IFK:lta Mathias Roos onnistui 8 kertaa. HIFK:in kurittomuus näkyi kentällä, sillä joukkueelle tuomittiin kaksi suoraa punaista korttia. Sami Hämäläinen ja Harri Pitkänen saivat pelikiellon. Siuntiossa BK otti pisteet mukaansa 22-30 voitolla ja nousi Westin ohi kakkoseksi. Jumbofinaalissa Akilles nappasi historian ensimmäisen voittonsa SM-sarjassa hoitamalla Dickenin Pirkkolassa 29-35. Samalla Akilles nousi ohi Dickenin taulukossa. Cocks jatkaa kärjessä kolmen pisteen erolla toiseksi nousseeseen BK-46:een. West on kolmantena pisteen BK:ta perässä. Cocks jatkaa pelejään lauantaina, kun se matkaa Turkuun Fenixin vieraaksi.